Konfirmaatiopäivä lähestyy, joten kotona luultavasti leivotaan ja siivotaan. Juhlavaatteet on toivottavasti myös hankittuna. Alban alta näkyvät oikeastaan vain kengät, joten niiden siistiyteen kannattaa kiinnittää huomiota.
Konfirmaatiopäivään liittyy omat tärkeät aikataulut:
Aamusta on tärkeää syödä aamupala, sillä päivä on pitkä.
Nuoret tulevat kirkolle klo 9.00 ja he saavat itselleen alban. Alban saamisen jälkeen on valokuvan aika. Kirkolla on valokuvaaja, joka antaa kuvauksen yhteydessä kirjallisen ohjeen siitä miten kuvia tilataan. Yksityiskuvan ottaminen on vapaaehtoista. Perinteisesti rippikuva on otettu alba päällä, mutta toki sen voi ottaa juhlapuvussakin jos perhe on itse näin sopinut.
Yksityiskuvien jälkeen otetaan ryhmäkuva, jossa ovat kaikki mukana. (Jos nuori ei halua yksittäiskuvaa, niin kirkolle tulee saapua 9.30.)
Kuvauksen jälkeen on hetki aikaa huokaista ja miettiä missä oli oma istumapaikka ja miten toimittiin alttarille saavuttaessa.
Konfirmaatio alkaa klo 11.00. Paikalle saapuvien sukulaisten ja ystävien kannattaa olla hyvissä ajoin paikalla. Kello 10.55 annetaan ohjeita kummeille ja koko seurakunnalle. Kummien kannattaa sijoittua kirkkosalissa alakertaan, jotta siirtyminen alttarille nuorten luo käy sujuvasti.
Kummit osallistuvat siis nuoren siunaamiseen. Jokaisella nuorella tulisi olla vähintään yksi kummi paikalla. Jos kummeja ei ole, niin sitten siunaajana voi toimia joku muu nuorelle läheinen ihminen.
Siunaaja sanoo nuoren etunimen ja yhdessä luetaan siunaussanat: "Herramme Jeesuksen Kristuksen armo, Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon sinun kanssasi."
Konfirmaatiossa vietetään ehtoollista. Ehtoolliselle voivat osallistua itsenäisesti rippikoulun käynyt kirkon jäsen. Lapset, jotka tulevat alttarille yhdessä vanhemman tai kummin kanssa, voivat saada ehtoollisen tai heidät siunataan.
Konfirmaation kesto on n. 75min, jonka jälkeen nuoret vievät albansa pois ja tulevat sitten läheisten onniteltaviksi. Kukkapaketit ehtii rapistella auki siis messun loputtua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti