Tänään blogia kirjoittaa Mäkikotkat.
Tällä hetkellä syvimmät ajatukset pyörivät sen ympärillä,
että lounaalla ei ollut meetwurstia, ja kanakeitossa oli liikaa maissia. Ruoka
on siis maistunut erittäin hyvin. Kuitenkin rinteessä on ollut kivaa, jos
muutamia loukkaantumisia ei oteta huomioon. Poikia harmittaa myös se, että
Wow:in pelaaminen kiellettiin. Boltsi
kuitenkin huomauttaa, että ei se
pelaaminen olisi välttämättä edes onnistunut poikien taidoilla. J
Sää on ollut mainio. Aurinko on paistanut ja rinteet ovat
olleet hyvässä kunnossa. Kävimme tänään myös eturinteiden puolella, ja
boltsimme uskaltautui jopa hyppyreihin! Vaikka joitakin takapuoleen kohdistuvia
iskuja osuikin kohdalle, on meno kuitenkin mitä parhain.
Vielä yksi laskettelupäivä on edessä, ja eksymisiltä tuskin
taaskaan vältytään. Tähän mennessä kaikki ovat kuitenkin löytäneet takaisin
bussille, ja melkeinpä ajallaan. Hyvä me!
Kaikilla on ollut todella hauskaa ja ryhmiksissä on ollut
kivaa. Tänään sessiossa on käsitelty diakoniatyötä, ja asiat ovat jääneet hyvin
päähän. Myös seurakunnan diakoniatyöhön on tutustuttu. Ulkoläksyjen opiskelu on
sujunut hyvin, ja osalla onkin jo kaikki suoritettuna. Joidenkin täytyy
kuitenkin vielä tsempata, ja huomenna onkin viimeinen päivä niiden suorittamiseen.
Perjantaina edessä on jo jännittävä riparikoe.
Väsymys alkaa selkeästi jo painaa, ja juttujen tasokin on
sen mukainen. Onneksi hyvä leirifiilis kuitenkin pitää tunnelmaa yllä, ja
kaikki jaksavat varmasti tsempata loppuviikon.
Terveisin Mäkikotkat ja muu ripariväki!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti